Vuoden 2024 Anskin Este on saatu päätökseen, ja reikäpelimestariksi kruunattiin vakuuttavan esityksen jälkeen Jonne Asikainen. Samalla Asikaisesta tuli tuplamestari, sillä hän oli voittanut myös seuran lyöntipelimestaruuden elokuun lopussa.
”Alku oli molemmilta vähän heikkoa lyömistä, ja jouduimme kilpailemaan lähipelissä, että kumpi onnistuu scrämbläämään paremmin pareja. Onnistuin kuitenkin pitämään pelini kasassa etuysillä ja sain hyvän vireen päälle, voittaen väylät 8–11. Valitettavasti alaselkäni meni jälleen jumiin 9. väylällä, kuten Mid-finaalissa. Tästä syystä jouduin loppukierroksella turvautumaan pelkästään käsillä lyömiseen. Kylmä keli, tuuli ja pitkät odotusajat tekivät selälle tepposet”, Asikainen kertoi voittokierroksen jälkeen.
Asikainen onnistui kuitenkin ratkaisemaan ottelun jo 13. väylällä, luvuin 6/5, eikä hänen tarvinnut pelata selkävaivan kanssa enempää.
”Tuplaseuramestaruus oli hieno tapa lopettaa oma kisakausi – ja todennäköisesti myös golfkausi. Nyt voi keskittyä salibandyyn ja juoksemiseen”, Asikainen totesi tyytyväisenä.
Hopeamitalille ylsi Tuomas Okko, ja pronssin nappasi näyttävällä pelillä Katariina Kettunen. Molemmat ottelut päättyivät luvuin 6/5.
Hopeamitalistin kommentit
”Altavastaajana lähdin Jonnea vastaan. Alkumatseissa väyliä tasattiin vuorotellen hyvillä scrämbläyksillä, mutta oma heikko lyöminen ei riittänyt, kun vastassa oli Jonnen tasoinen pelaaja,” Okko kommentoi ottelun jälkeen.
Pronssimitalistin kommentit
Katariina Kettunen puolestaan kertoi omasta pelistään näin: ”Tänään oli perusvarmaa peliä, joka riitti pronssiin. Huikeita hetkiä ei kierrokselle mahtunut, mutta toisaalta säästyin virheiltä. Tämä oli ensimmäinen kilpailuni ja mitalikin tuli, joten tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia haasteita.”
Viipurin Golf onnittelee mitalisteja ja kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita pelaajia onnistuneesta kaudesta!
Mitalistien matka finaaliin: