VG juhli menestystään kenttärankingissa
Viipurin Golfin väkeä saapui sankoin joukoin juhlistamaan maanantaina 14. joulukuuta VG:n mainiota menestystä kenttärankingissa. Hotelli Lappeen Rakuuna-sali oli tupaten täynnä heti klo 17, kun tilaisuus alkoi. Seuraavien kolmen tunnin aikana täytekakkukahvilla ja kuoharilla kakkostilaa pistäytyi juhlistamassa kaikkiaan arviolta lähes 200 iloista ja tyytyväistä vg-läistä.
Viipurin Golfin toimitus- ja toiminnanjohtaja Terhi Salminen iloitsi väen paljoudesta toivottaessaan jäsenet ja osakkeenomistajat tervetulleiksi ja kerratessaan samalla VG:n Etelä-Saimaa -kentän saavutuksia kokonaisarviossa ja eri kategorioissa.
VG:n Etelä-Saimaa sijoittui tämänkertaisessa Suomen Golflehden kenttärankingissa toiseksi parhaaksi heti Vanajanlinna Golf & Country Clubin jälkeen. Lappeenrantalaiskentän taakse jäi monta Suomen parhaimmistoon aiemmin luokiteltua golfareenaa, näiden joukossa etunenässä Kytäjä Golf.
Yleisöäänestykseen osallistuneet yli 8700 maamme golfaajaa arvioivat Etelä-Saimaan Suomen kauneimmaksi ja viihtyisimmäksi kentäksi. Muissakin kategorioissa Tuosan kenttä selviytyi kymmenen parhaan joukkoon lukuunottamatta tyytyväisyyttä omien jäsenten keskuudessa. Vaikka menestyminen palveluissa ja toiminnassa ylipäätään velvoittaa Viipurin Golfin panemaan parastaan heti tulevana pelikautena, eniten haastetta näyttää riittävän seuran omien pelaajien tyytyväisyystason nostamisessa.