Pelimuotoja
Scramble
Joukkue muodostuu kahdesta pelaajasta. Joukkueen tasoitus on 25 % pelaajien yhteenlasketusta pelitasoituksesta, kuitenkin niin, että parin tasoitus ei voi olla suurempi kuin parin paremman pelaajan pelitasoitus. Kilpailussa annettava max. pelitasoitus on 36.
Joukkueessa molemmat pelaajat lyövät avauksensa tiiltä. Avauksien jälkeen joukkue valitsee pallon, joka jatkolyöntiä ajatellen on parhaassa paikassa. Pallon paikka merkitään. Se pelaaja, jonka pallo on valittu, lyö jatkolyönnin ensin. Sen jälkeen kilpakumppani pudottaa pallonsa mahdollisimman lähelle merkittyä paikkaa, enintään yhden mailan mitan päähän, ei kuitenkaan lähemmäksi lippua, ja suorittaa lyöntinsä. Peli jatkuu samalla tavalla, mutta viheriöllä pallot asetetaan. Esteessä (bunkkeri) kilpakumppanin pallo asetetaan ja asema palautetaan samaksi kuin valitun pallon asema. Vesiesteessä em. droppisääntö.
Molempien joukkueen jäsenten pallo tulee avauksissa valita vähintään kolme kertaa kierroksen aikana. Kilpailun tulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Texas Scramble
Kaikki joukkueen pelaajat lyövät tiiltä ja avauksien jälkeen joukkue valitsee mielestään parhaimmassa paikassa olevan pallon. Pallon paikka merkitään. Pelaaja, jonka pallo valitaan, jättää lyönnin väliin. Sen jälkeen joukkueen muut jäsenet pudottavat pallonsa, kuitenkin enintään yhden mailanmitan päähän merkitystä paikasta. Pallon pudottamiseen sovelletaan sääntöä 20-2b ja c. Kukin joukkueensa jäsen pelaa omaa palloaan. Peli jatkuu samalla tavalla, paitsi viheriöllä pallot asetetaan. Hiekkaesteissä pallojen asema palautetaan samaksi kuin valitun pallon asema, jos valittu pallo on jalanjäljessä kaikki lyövät pallonsa jalanjäljestä. Hiekkaesteessä pallo asetetaan.
Tasoitus: 15 % kolmen ryhmässä ja 10 % neljän ryhmässä. Kilpailutulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Pellen Putti
Tasoituksellinen lyöntipeli, jossa on mukana erikoisputit. Pelaajat pelaavat normaalisti lyöntipeliä griinille asti. Kun pallo pelataan griinille, pelaaja merkkaa pallon ja lipun linjassa griinin vastakkaiseen reunaan, 10cm päähän griinin reunasta, tiillä kohdan josta erikoisputti suoritetaan. Varsinaiset pelipallot pelataan ensin reikään normaalisti. Tämän jälkeen pelataan erikoisputit reikään tiillä merkityiltä paikoilta. Erikoisputtien lukumäärä merkataan väyläkohtaisesti tuloskortin toiseen sarakkeeseen. Erikoisputtien kokonaismäärä lisätään pelaajan tasoitukselliseen lyöntipelitulokseen. Kilpailun tulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Greensome
Greensome-pelimuodossa kahden jäsenen joukkueen molemmat pelaajat lyövät avauslyönnin, joista toinen, parin kannalta soveliaampi, valitaan sen reiän pelipalloksi. Sen jälkeen peliä jatketaan samaa palloa vuorotellen lyöden. Greensome voidaan pelata reikäpelinä, lyöntipelinä tai pistebogeyna. Tasoituksellisessa kilpailussa lasketaan parille tasoitus, joka on puolet joukkueen pelaajien tasoitusten summasta. Mahdollista pelata myös 3/4 tasoituksin.
Vara-/uuden pallon pelaaminen: vara-/uutta palloa pelattaessa lyöntivuoro vaihtuu. Eli sama pelaaja, joka löi pallon ulos kentältä tai paikkaan johon pallon voidaan olettaa häviävän, ei lyö vara-/uuta palloa. Lyönnin suorittaa parin toinen pelaaja. Rangaistuslyönnit eivät vaikuta lyöntivuoron vaihtumiseen. Kilpailun tulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Best ball
2-, 3- tai 4-henkisin joukkuein. Kukin pelaa omaa palloa omalla tasoituksellaan. Kultakin reiältä huomioidaan joukkueen tulokseksi paras nettotulos (tai pistebogey tulos). Voidaan pelata myös ¾ -tasoituksin. Kilpailun tulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Nelinpeli (Foursome)
Yksinkertaisin nelinpeli on pelimuoto, jossa pelaajapari lyö samaa palloa vuorotellen. Virallisesti nelinpeli on reikäpeli, mutta sitä voidaan pelata myös tavallisena lyöntipelinä ja pistebogeyna. Tasoituksellisessa kilpailussa lasketaan parille tasoitus, joka on puolet joukkueen pelaajien tasoitusten summasta. Reikäpelissä toiselle joukkueelle annettavien tasoituslyöntien määrä on joukkueille laskettujen tasoitusten erotus. Jokainen pari päättää etukäteen, kumpi pelaaja lyö aloituslyönnin ensimmäisellä tiillä. Siitä lähtien lyödään avaukset vuorotellen. Aloituslyöntien jälkeen yhteistä palloa lyödään vuorotellen, eivätkä mahdolliset rangaistuslyönnit vaikuta lyöntijärjestykseen. Jos joku pelaajista lyö väärällä vuorolla, hänen osapuolensa häviää reiän. Lyöntipeliversiossa lyönti mitätöidään, pallo palautetaan alkuperäiselle paikalleen ja rikkeen tehnyt osapuoli saa kaksi rangaistuslyöntiä. Kilpailun tulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.