Mestaruuspalkinnot suuren yleisön edessä
Lauantaina pelattiin Viipurin Golf Etelä-Saimaalla päätöskisa. Tyypillisesti kisa päättää VG:n kenttien kilpailukauden ja kentillä aloitetaan valmistelut talven varalle. Nyt kuitenkin lämmin sää siirtää massiivisten syystöiden alkua ja saamme vielä nauttia golfista lämpimässä syys säässä.
Päätöskisaan oli lähetetty henkilökohtaiset kutsut kaikille mestaruuskilpailuviikonloppuna kolmen parhaan joukkoon sijoittuneille. Näin heidätkin palkittiin suuren joukon edessä. Aikaisempina vuosina palkinnot on jaettu heti suorituksen jälkeen, jolloin vain kourallinen pelaajia on ollut paikalla. Tällä yritetään nostaa mestaruuskilpailujen arvostusta ja tuoda pelaajat suuren yleisön eteen.
Mestisviikonloppuna pelattiin naisten ja miesten yleiset sarjat sekä 50-ikäluokkasarjat.
Yleinen, miehet
Miesten yleisessä sarjassa nähtiin jännittävä kilpailu voitosta. Kokenut AP Kaarna oli kahden lyönnin takamatkalla ensimmäisen päivän jälkeen. Lasse Kososen avauspäivän tulos 77 oli kovaa valuuttaa klubipelaajalle pelattaessa valkoisilta lyöntipaikoilta. Toisen päivän tripla väylällä #13 oli kuitenkin ratkaisu ja Lasse putosi kolmanneksi. AP kiristi tahtia toiselle päivälle ja yhteistulos 156 (79+77) riitti voittoon. Toiseksi sijoittui hienolla toisen päivän pelillään noussut Juho Hautaniemi 159 (83+76), Kososen jäädessä kolmanneksi samalla tuloksella 159 (77+82).
Yleinen, naiset
Naisten yleisessä sarjassa ei jännitetty voittajaa. Ada Huhtala oli omaa luokkaansa. Tulos 145 toi voiton 22 lyönnin erolla seuraavaan. Sen sijaan kilpailu muista palkintosijoista oli tiukka. Ensimmäisenä päivänä hienosti onnistuneet Anna Neittaanmäki (82) ja Riina Uski (87) sekoittivat mukavasti ennakkoasetelmia. Anna lähti toiselle päivälle toisen ja Riina neljäntenä. Toiselle päivälle peliään parantaneet Jenna Tynninen ja Katariina Kettunen nousivat kuitenkin palkintosijoille, Annan ja Riinan hieman epäonnistuessa. Näin saatiin mitalikolmikko mestari Ada Huhtala 145 (71+74), toisena Jenna Tynninen 167 (85+82) ja kolmantena Katariina Kettunen 182 (92+90)
Naiset 50
Naisten 50-sarjassa mestaruus ratkaistiin uusinnassa. Anu Kaarna ja Tiina Kirmanen eivät saaneet eroa kahdella kierroksella, joten päädyttiin uusintaan. Se ratkesi heti ensimmäisellä yrityksellä Anu viedessä mestaruuden. Mitalikolmikoksi muodostui mestari Anu Kaarna 182 (91+91), toinen Tiina Kirmanen 182 (94+88) ja kolmanneksi avauspäivän jälkeen johdossa ollut Maritta Kauppinen 190 (86+104)
Miehet 50
Toinen päivä ratkaisi myös miesten 50-sarjan voiton. Pitkältä takamatkalta lähtenyt Eero Mönkkönen pelasi hienon toisen päivän ja kirjaten tulokseksi 80 lyöntiä. Eeron kokonaistulos 171 (91+80) riitti voittoon. Toiseksi tuli tasaisesti pelannut Vesa Valtonen 175 (87+88). Marko Ek 175 (85+90) jäi samalla tuksella kolmanneksi.
Yleinen B, miehet
Uusi kokeilu mestaruuskilpailuissa tänä vuonna oli miesten B-sarja. Miesten sarjaan ilmoittautuneet jaettiin kahtia tasoituksen perusteella ja jälkimmäinen puolisko pelasi B-sarjan mestaruudesta keltaisilta lyöntipaikoilta. Tasaisen sarjan voitti Tatu Koponen 177 (88+89), toisena Lauri Snellman 178 (88+90) ja kolmantena Elmeri Kaksonen 180 (86+94).