In Memoriam: Tenho ”Tena” Ruotsalainen, jäsennro 454

Tena lahjoittaa EKLU:n stipendin Anna Purhoselle syksyllä 2017.
Pitkäaikainen jäsenemme Tena Ruotsalainen siirtyi rauhallisesti taivaallisille pelikentille 09.01.2018 kotonaan Tuusulassa.
Tenassa menetimme todellisen Golf-herrasmiehen. Hänen golf-uransa kesti yli 60 vuotta. Muistamme hänet huumorintajuisena, aina iloisella mielellä olevana pelaajana ja ystävänä. Hän kannusti ja opasti omalla käytöksellään meitä nuorempia pitämään golfista ja nauttimaan siitä. Hän persoonallisella ja rakentavalla tavallaan vei golfia pelinä eteenpäin sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Aikoinaan hänen valkoinen Bemarinsa oli jokapäiväinen näky Kahilassa ja sitten myös Tuosassa.
Viimeiset vuodet Tena asui Tuusulassa lähellä lapsiaan, mutta kävi aina, kun oli mahdollista, veteraanikuntoutuksen yhteydessä pelaamassa Tuosassa. Hän piti kunnia-asianaan päästä jakamaan Tenan Tuopin kiertopalkinnot. Kun edellisien pokaalien kylkiin ei enää mahtunut nimiä hän lahjoitti uudet kiertopalkinnot sekä naisten että miesten sarjoihin.

Tenan avauslyönti Tuosassa syksyllä 2017.
Viime syksyn peli Tuosassa jäi Tenan viimeiseksi golfkierrokseksi.
Loppuun asti mottona oli että pituuden ei ole niin väliä, kunhan se menee suoraan.
Tenan valoisa olemus säilyköön muistoissamme vielä pitkään. Senioreiden kauden päätöskilpailun nimenä pysyy Tenan Tuoppi.
Jyrki Koivuniemi
Tenasta lisää VG:n tiedotteeessa 28 tammikuu 2017: Tiedote