Kolmas kierros käynnistyi – 8 kierrosta golfia junnujen hyväksi jäljellä.
10 kierrosta golfia nuorisotyön hyväksi-tempaus käynnistyi tänä aamuna kello 04:00. Herrat Huhtala ja Jansson lähtivät matkaan suhteellisen poutaisessa säässä.
Ensimmäinen kierros sujui lämmitellessä. Huhtala pelasi tuloksen 88 ja Jansson tuloksen 90. Pareja tai parempia ensimmäisellä kierroksella tuli yhteensä 11 kappaletta.
Toiselle kierrokselle urhoolliset golfarimme lähtivät aamulla puoli kahdeksan aikaan. Toisella kierroksella rupesi taivaalta ripottelemaan jo hieman vettä, mutta se ei pelaajiamme haitannut. Toisella kierroksella syntyi tulokset 86 (Huhtala) ja 91 (Jansson). Pienen evästauon jälkeen lähdettiin pelaamaan kolmatta kierrosta noin kello 11:10. Kolmannelle kierrokselle kaksikko sai seurakseen myöskin seuramme aktiivipelaajiin lukeutuvan Jukka Aaltosen.
Pareja tai parempia on kahden kierroksen jälkeen kertynyt yhteensä 26 kappaletta.
Tempaukseen on lähtenyt vasta kourallinen tukijoita, viimeisimpänä Swingmakers Oy, joka lähti mukaan 1€/par tai parempi panostuksella ja lupasi lisäksi, että mikäli pelaajien tasoitukseton kierrostulos alkaa numerolla 7 niin Swingmakers laittaa pottiin lisää 100€:n kokonaissumman.
Vielä on siis aikaa lähteä mukaan tukemaan tempausta! Ilmoittaudu Etelä-Saimaa Golfin caddiemasterille (010 5052620 tai caddiemaster@viipuringolf.fi) ja ilmoita haluamasi panostus. Panostus voi olla joko 0,20-5€/par tai parempi taikka yksittäinen kokonaissumma.
Kaikki mukaan tukemaan tapahtumaa ja nuorisotyötämme!
Herrojen pelejä voit myös seurata reaaliajassa Etelä-Saimaa Golfin klubin TV:stä taikka GameBookissa Anssin sivuilla.