Future Tour 2. ja Junior Challenge Tour 3. Tahkolla
19. ja 20.6. pelattiin Golfliiton idän alueen juniorikilpailuita Tahko Golfissa. Maanantaina Future Tourin kisassa oli Viipurin Golfista mukana Eemeli Leyon. Eemeli avasi kisakautensa sijoittuen jaetulle seitsemännelle sijalle. Tiistain Junior Challenge Tourin kisassa koettiin erikoisia vaiheita kun kova ukkonen keskeytti ensin kisan hetkeksi ja lopulta päätti koko kisan ennen aikojaan. Kisassa voimaan jäivät 9 reiän tulokset. Harvinainen ja uusi kokemus useimmille pelaajille.

VG:n Jenna Tynninen (vas.) sijoittui tynkäkisassa kolmanneksi. Palkinnoksi osuvasti sateenvarjo.
Kisassa mukana olleet Viipurin Golfin pelaajat pärjäsivät hyvin tynkäkisassa. Tyttöjen kisa oli tiukka ja tulostaso hieno 9 reiän jälkeen. VG:n Jenna Tynninen ja Titta Suikki jakoivat kolmannen sijan tuloksella +1. Jenna nappasi kuitenkin kolmannesta sijasta jaettavan palkinnon paremman viimeisen kuuden reiän tuloksen turvin. VG:n Ada Huhtala jakoi kilpailun yhdeksännen sijan tuloksella +3, Anna Purhonen sijoittui jaetulle 11 sijalle tuloksella +4 ja Erika Ek oli 14. tuloksella +5.
Poikien puolella Eemeli pelasi myös tiistain kisassa sijoittuen sijalle 32.