Firma Ryder Cup
Firma Ryder Cup, se perinteinen!
Viipurin Golf järjestää yrityksille, yhdistyksille, järjestöille jne. suunnatun FIRMA RYDER CUPin.
Kyse on tänä vuonna 2022 kolmesta osakilpailusta muodostuvasta kilpailusta, jossa pääpalkintona on Simulaattoritunteja (12 h) Viipurin Golfin talvihallissa Kahilanniemessä.
Osakilpailut ovat klo 7:45 alkavia aamuysejä Etelä-Saimaa Golfissa. Kyseessä on joukkuekilpailu, jossa kokoonpano voi vaihdella osakilpailusta toiseen.
Kisan edetessä tulokset julkaistaan aina osakilpailun jälkeen VG:n kotisivuilla ja facebookissa.
Aamuinen tapaaminen golfin parissa on myös hyvä verkostoitumistapahtuma. Päättäjät tapaavat toisiaan. Voit myös haastaa toisen yrityksen osakilpailuissa ja pääset samaan lähtöön.
Aikainen aamuysi ei vie työpäivästäsi liikaa aikaa. Kierroksen jälkeen virkistyneenä työteho on parhaimmillaan. Muista, verkostoituminen on tuottavaa työtä!
Halutessasi yrityksesi voi toimia osakilpailun isäntänä. Isännän osuus on toimia osakilpailun palkintojen jakajana (isäntä hankkii pienimuotoiset palkinnot). Luonnollisesti Isäntä saa myös puheenvuoron, jolloin voi esim. tuoda edustamaansa yritystä haluamallaan tavalla esiin.
Säännöt lyhyesti
Joukkue
- Joukkueella nimetty kapteeni
- Kapteeni huolehtii mm. kokoonpanosta ja tiedotuksesta omalle joukkueelle
- Kaksi pelaajaa/joukkue/osakilpailu
- Pelaajat voivat vaihtua osakilpailusta toiseen
- Sama pelaaja voi edustaa kauden aikana vain yhtä joukkuetta
Osakilpailut
- ti 9.8.2022 Best Ball 3/4 tasoituksin, max 36
- to 1.9.2022 Scramble 1/4 tasoituksin, max 36
- pe 16.9.2022 Pistebogey 1/1 tasoituksin, max 36, molempien tulos huomioidaan
Jos joukkueelta jää osakilpailu väliin, tulos on yksi huonompi kuin osakilpailun heikoin tulos.
Kokonaiskilpailussa lasketaan osakilpailusijoitukset. Tasatuloksessa viimeisen osakilpailun tulos ratkaisee.
Osakilpailu aikataulu:
- klo 7:30 Kisainfo
- klo 7:45 Avauslyönnit, kisa alkaa
- klo 10:00 Suihku, runsas aamupala, sitä mukaa kun kierros täynnä
- klo 10:15 Isännän puheenvuoro
- klo 10:20 Tulokset, osakilpailupalkinnot
Osakilpailu isäntä
- Saa puheenvuoron ja jakaa hankkimansa pienimuotoiset osakilpailupalkinnot
- Nopeimmat valitaan isänniksi
Kilpailumaksu
- Ryder Cupiin osallistuminen 290 €/joukkue
Kilpailumaksu sisältää:
- Osakilpailujen aamupalat
- Osakilpailupalkinnot
- Kilpailun / tulospalvelun
- Kilpailutiedotus netti-/facebook sivut
- Voittajille 12 simulaattorituntia Kahilanniemessä!
Kilpailun johto
- Ryder Cupin johtajana toimii VG:n Kari Kalin (sij. Mikko Pylkkönen)
- Kaikki epäselvyydet ratkaistaan kilpailunjohtajan toimesta
Ilmoittautumiset ja lisätiedot
Firma Ryder Cup 2022 ilmoittautuminen TÄSTÄ
- Kari Kalin, kari.kalin@viipuringolf.fi , p. 040 540 1200