Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Tapahtumat

Golfia on pelattu Viipurissa jo vuodesta 1936 lähtien Viipurin Tennisseuran Huusniemeen rakentamalla 9-reikäisellä kentällä. Väylät olivat lyhyitä, etupäässä 30-100 metriä. Putterin lisäksi riitti yksi m aila ja jotkut pelasivat pelkällä putterilla.

21.11.1938 päätettiin ravintola Espilässä Viipurin Golf ry:n perustamisesta. Jäseniä oli ensimmäisenä vuonna 25. Nälkä oli kasvanut syödessä ja pelaajat alkoivat haaveilemaan paremmasta golfkentästä. Päätettiin rakentaa Maaskolaan uusi 9-reikäinen kenttä, joka otettiin käyttöön toukokuussa 1939. Nyt väylien pituudet olivat jo 65-350 metriä.

Sodan seurauksena toiminta keskeytyi, mutta seura jatkoi toimintaansa Helsingissä. Vuonna 1942 seuran johtokunta päätti kuitenkin muuttaa seuran kotipaikaksi jälleen Viipurin. Peliä jatkettiin Huusniemen kentällä, koska Maaskolan kenttä oli kärsinyt pommituksissa niin suuria vaurioita, että siellä ei voitu pelata. 1944 Viipurin Golf ry lähti taas evakkoon.

Vuonna 1947 seuran kotipaikaksi päätettiin Lappeenranta ja Talin kenttämestari Asko Arkkola suunnitteli nykyisen lentokentän maastoon, Leirin alueelle, 9-reikäisen golfkentän, joka valmistui 1952. Vielä tälläkään kertaa ei Viipurin Golf ry saanut pitää kenttäänsä, vaan 1956 kentästä jäi viisi väylää lentokentän laajennuksen alle ja taas jouduttiin rakentamaan uusia väyliä. 1960 tuli kuitenkin lopullinen lähtö Leirin kentältä.

Osa jäsenistä kyllästyi tässä vaiheessa jatkuvaan kentän rakentamiseen ja vain hullut jatkoivat matkaa uudelle kenttäalueelle Kahilanniemeen. Uusi kenttäalue oli osittain hyllyvää suota ja sen rakentaminen golfkentäksi vaati enemmän työtä kuin kukaan alun perin uskoi. Työssä oli mukana jäsenten lisäksi kaupungin poikaleiriläiset ja varusmiehet. Vihdoin 31.8.1963 pidettiin juhlalliset avajaiset vaikka kenttä ei ollut vielä läheskään valmis. 60-luvun loppupuoli oli vaikeaa aikaa, ei ollut työvoimaa, ei koneita eikä rahaa. Kenttä kuitenkin saatiin pelikuntoon ja golfin pelaaminen on tauoitta jatkunut Lappeenrannassa.

Seuran viettäessä 50-vuotisjuhlaansa kentällä oli menossa seuran siihen asti historian kallein rakentamisurakka. Kenttä oli käynyt ahtaaksi ja väylät risteilivät vaarallisesti, joten laajentaminen oli välttämätöntä. Kymmene Oy:ltä oli vuokrattu lisämaata Ampujalantien toiselta puolelta ja sinne rakennettiin nykyiset 6- ja 7-väylät. Samalla rakennettiin Saimaan ranta-alueelle uusi upea 8-väylä. 1992 valmistui uusi uljas klubirakennus ja näin myös oheispalvelut olivat kunnossa.

Uusi 18-reikäinen Etelä-Saimaa Golf avattiin 2006 Tuosan saareen. Kentän on rakentanut ja sitä ylläpitää Viipurin Golf Oy, jossa Viipurin Golf ry:llä on äänienemmistö. Kahilaniemen 9-reikäinen kenttä toimii edelleen täydellä teholla. Vuoden 2024 lopussa Viipurin Golf ry:ssä oli 1807 jäsentä ja kentillä pelattiin vuonna 2024 yhteensä noin 46 000 pelikierrosta.

Vanha Lappeenrannan lentokentän golfkenttä 1957

Näissä maisemissa alkoi golfin harrastus Lappeenrannassa 1950-luvun puolivälissä nykyisen lentokentän läheisyydessä.
Alla olevasta kuvakollaasista nähdään, missä VG:n golfkenttä (ns. Leirikenttä) sijaitsi suhteessa nykyisen lentokentän maisemiin.
Golfkentän väylien sijoittelussa piirroksessa huomioitiin v. 1957 ilmakuvan näkymät alueesta ja VG:n jäsenen Jukka Rännäsen muistikuvia ajalta, kun hän 50-luvulla kiersi isänsä mukana golfkentällä. Lisäksi eräiden yksityiskohtien määrittelyssä saatiin apua tuolloin kentän lähistöllä asuneelta Esa Nupposelta.
Väyläpiirrokset laati VG:n jäsen Juha Haikala.


Ilmakuvien lähde: https://kartta.lappeenranta.fi/ims/

Historiikki 1938-2008 - 70 vuotta Viipurin Golfia

Viipurin Golf ry on Suomen toiseksi vanhin golfseura. Vuonna 1938 perustettu seura lähestyy jo 90-vuoden ikää. Seura julkaisi 70:stä ensimmäisestä vuodestaan historiikin vuonna 2008. Historiikilla seuramme juhlisti 70-vuotista taivaltaan. Samalla halusimme tallentaa yksiin kansiin koko seuramme sen hetkisen historian liittämällä tähän teokseen myös aiemmin julkaistut historiikit, sekä viimeisen kymmenen vuoden tapahtumat sinulle ja tuleville golfarisukupolville.

Sanotaan, että ikä tuo kokemusta ja lisää viisautta. Ikä tuo mukanaan myös haasteita, on kyse sitten henkilöstä tai instituutiosta. On pidettävä huolta saavutetusta kunnosta, ja toisaalta on tiedostettava ne mahdollisuudet, mille perustoille tulevaa kuntoa aiotaan ja voidaan rakentaa. Perinteiden ja haasteiden yhdistelmässä on uskomattomasti voimaa ja viisautta selvitä tulevastakin, kun sen oikein yhdessä osaa ammentaa käyttöönsä!

Lue tästä Viipurin Golfin 70v. historiikki