10 kierroksen haasteesta 2 ja puoli kierrosta jäljellä.
Jussi Huhtala ja Anssi Jansson ovat tahkonneet jo seitsämän ja puoli kirrosta golfia yhteen soittoon. Seitsämännen kierroksen
puolivälin herrat saavuttivat tänä aamuna (pe) noin kello 9:35. Yhteensä golfia on ajallisesti
pelattu siis 29 tuntia ja 35 minuuttia. Pelaajat ovat pitäneet yllä varsin ripeää tahtia. Ennakoidusta aikataulusta ollaan tällä
hetkellä edellä noin kaksi ja puoli tuntia.
7 ja puolen kierroksen jälkeenkin virtaa tuntuu vielä riittävän. Paikat alkavat hieman kramppailemaan ja keho tuntuu muutenkin hieman ”oudolta” molemmilla. Pareja syntyy kuitenkin kohtalaisen tasaiseen tahtiin. Anssi mm. aloitti 8 kierroksen vahvasti tekemällä ensimmäiselle yhdeksälle reiälle viisi paria ja pelasi 8. kierroksen ulosmenon 44:llä lyönnillä.
Täysin keskenään ei ole herrojen sentään tarvinnut koko aikaa pelata. Eilen kolmannella kierroksella oli peliseurana Jukka Aaltonen ja viidennellä kierroksella Mika Valtonen. Tänään aamulla kello 04:00 seitsemännelle kierrokselle kirittäjäksi lähti Vesa Koskenvirta.
Tukijoita tempaukselle on kertynyt jo ihan mukavasti ja tänä aamuna saatiin jälleen yksi lisää kun Seniorikoti Kultaharju Oy lähti tukemaan tempausta 300€:n kokonaispanostukella ja lupasi tuplata summan mikäli jompi kumpi herroista saa viellä kahden jäljellä olevan kierroksen aikana tehtyä eaglen Etelä-Saimaa Golfin väylälle numero 7.
Vielä on siis kaksi ja puoli kierrosta aikaa lähteä tukemaan tempausta ja Viipurin Golfin nuorisotyötä. Tähän mennessä pelaajat ovat tehneet yhteensä 94 par tai parempaa tulosta. Mukaan voi siis lähteä tukemaan joko jokaista par tai parempaa tulosta 0,20€-5€/par tai parempi taikka haluamallaan kokonaissummalla. Tukijaksi voi ilmoittautua Etelä-Saimaa Golfin caddiemasterille (010 505 2620 tai caddiemaster@viipuringolf.fi).

”Pitkästa aikaa hyvä osuma” toteaa Jude kahdeksannen kierroksen 7. väylän avauksessa. Viimeiselle 2:lle kierrokselle tähtäyslinja muuttuu, koska yksi tempauksen tukijoista lupasi tuplata tukisummansa jos jompi kumpi pelaajista saa tehtyä 7. väylälle eaglen.
Pelaajien pelejä voit seurata oheisesta linkistä:
http://www.golfgamebook.com/game/2uq-v946